keskiviikkona, helmikuuta 06, 2013

Päivän saavutukset

Tänään oli kiireinen päivä. Junnu sai viime yönä jonkin vatsakrampin ja nousin 1.01 häntä lohduttelemaan. Onneksi se meni vartissa ohi ja hän nukahti heti, minä taas laitoin unohtuneen astianpesukoneen päälle ja kuuntelin vielä pitkään kuuluuko ai-aita. Aamulla oli ymmärrettävästi vähän tolkku hukassa. Simahdinkin sohvalle vietyäni lapsen kouluun ja koirat lenkille.

Finezzo lungoni jälkeen kaivoin maalit ja telat esille ja päätin laittaa välioven vihdoin kuntoon. Hiiop, nyt se näyttää taas siltä miltä pitääkin.


Kun siinä tuulikaapissa tuhrailin, en voinut olla katsomatta ulko-oven tuhruja. Ei muuta kuin telalla kaunistusta sillekin. Ihan alareunaa en mennyt, se oli ihan musta. Täytyy harkita vakavasti siihen jotain metallista tai vastaavaa suojaa. Tuulikaappi odottaa myös uusia listoja ja uutta maalia seiniin, mutta odottakoot.


Ostin keittiön pöydälle ison palan vahakangasta. Tuo oli nyt paras mitä löysin. Kaikkein paras onnenpotku olisi ollut löytää sitä samaa värikästä mitä meillä pala jo olikin, mutta eipä sitä ollut missään, edes mitään sinnepäin. Otinpa sitten mustavalkoista. Junnu-sotkijalle oma sileä tabletti. Kuvio hyväksyttiin.


Lopun maalin telasta kuivailin taas vanhaan tapaan lipastoon ja myös jotkin keittiön laatikot saivat valkoisen lisäkerroksen. Pitäisi ottaa niskasta kiinni itseänsä ja jatkaa sinisen maalausta. Mahtaako meillä olla sen maalin koodiakaan, jos se kuivahtaa purkkiin?

2 kommenttia:

  1. Mä jotenkin tykkään noista tuulikaapin puun värisistä listoista, niistä tulee jotenkin japanilainen fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Oisko hyvä tehdä siitä semmoinen puna-musta-valkoinen japanilaistemppeli? Talk about makeover!!

      Poista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...