Raparperipiirakka kotitalousopettajan kiusaksi

Seiskaluokalla uutena aineena alkoi kotitalous. Piti opetella laittamaan erilaisia ruokalajeja ja pitämään keittiö ja koti puhtaana. Minulla oli kotitalousopettaja h*lvetistä. Jos ei ihan pääpiru, niin se seuraava. Opetusmetodeina hänellä oli pilkka ja naureskelu, johon rakkaat luokkatoverini mieluusti yhtyivät. En osannut rikkoa munaa. En myöskään tiennyt pitääkö uuninpesuaine pyyhkiä uunista pois. En ollut koskaan tehnyt keittiössä mitään, koska äitini oli niitä ihmisiä, jotka tekevät mieluummin itse nopeammin kuin opastavat tumpeloa. (Tiedän nyt miten helppo siihen on syyllistyä, kun on oma "tumpelo" talossa.)

Näiden kokemuksien myötä tulin täydellisen vakuuttuneeksi omasta osaamattomuudestani jokaisessa ruuanlaittoon liittyvässä asiassa. Pysyttelin keittiöstä niin kaukana kuin pystyin, ja annoin ex-mieheni hoitaa enimmät kokkailut. (Minun täytyy kyllä myöntää, että maustepippurilla suurustettu jauhelihakastikkeeni ei ehkä ollut oikeastikaan kovin hyvää.)

Parikymmentä vuotta seiskaluokan painajaisten jälkeen minun täytyi elämäntilanteen muutoksen myötä alkaa kokkailla enemmän itsekin. Resepti reseptiltä sain itseluottamusta. Tuotoksiani pystyi syömään ja joitakin jopa kehuttiin.

Olen nyt profiloitunut ansiokkaaksi sörsselistiksi. En laita mitään millä on hieno ranskalainen nimi, mutta osaan tehdä kaikenlaista hyvää arkiruokaa, joka muhii kasarissa tai uunissa. Ja tänään tein syötävän ja jopa vietävän hyvää raparperipiirakkaa tällä reseptillä. Siitäs sait, kotsanopettaja. Minustakin tuli ruoanlaittaja, sinusta huolimatta.