Näytetään tekstit, joissa on tunniste mattoteline. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mattoteline. Näytä kaikki tekstit

torstaina, huhtikuuta 08, 2010

Tuuletusteline

Teimme tänään pikaratkaisun mattojen tuuletukseen, koska se tuntui olevan sen verran suuri ongelma täkäläiselle yhteisölle. Taloyhtiön tuuletustelinettähän ei saanut edes kutsua sillä nimellä, vaan se on tamppausteline. Hauska huomata miten jotkut asiat kasvavat vain ulos mittasuhteistaan.

Lähdimme siis pitkästä aikaa rautakauppaan kyselemään soveltuvan ratkaisun perään ja hakemaan olohuoneen pöytää varten uuden purkin maalia. Valmista ratkaisua telineeksi ei ollut, joten pääsimme askartelemaan sellaisen itse. Vaihtoehtoja häkkyrän toteuttamiseksi oli useampikin, mutta ei yhtäkään selkeää ykkösvaihtoehtoa. Siispä menimme yksinkertaisimman ja helpoimman kautta: Puinen pyörörima kiinnitettynä kattoon metallinauhalla. Eihän tuo mikään komea ole, mutta toimii loistavasti. Sitä paitsi ohikulkevat sitä joutuvat katselemaan, emme me. Nyt joutuu kyttääjien paikallisosasto etsimään uuden asian nillitettäväksi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...