Sitten minulla on myös vaalean beige / luonnonvalkoinen hmh... vaatekappale, ehkä mekko tai pitkä liivi. Se on jäänyt käyttämättä, mutta jotenkin pidän siitä, niin en ole halunnut heittää sitä poiskaan.
Sain kuningasajatuksen ja päätin ostaa mustaa pesukoneväriä. Caprihousuni värjäytyisivät tasaisen mustiksi. Liiviin ajattelin luovasti kokeilla paria solmua, jos siitä tulisi kiva kuvio.
Oikeastaan kaikki lähti punaisesta jakusta, joka minun piti laittaa sunnuntaina kaverikoirapalkitsemiseen. Huomasin viime hetkellä toisessa etutaskussa kynän piirrosjäljen näköisiä viivoja. Olinko jotenkin onnistunut piirtämään takkiin kirjoittaessani viime hetkellä nimilappuun nimeäni? Takki oli kuitenkin pilalla. Paitsi jos värjäisin sen kokonaan mustaksi.
Yritin kuitenkin vielä sappisaippualla, mutta jälki ei näyttänyt menevän pesussa miksikään.
Annettuani takin kuivua kunnolla jälki oli kuitenkin haalistunut sen verran, etten halunnutkaan värjätä sitä. Naamioin jäljen ovelasti filosofisen rintanapin alle piiloon.
Niin paljon odotettavaa tosiaan. Kohta saisin kätösiini ihanan tasaisen mustat rakkaat caprini ja hauskasti värjäytyneen liivini.
| Tämän avulla. |
Suolaa ei löytynyt tarpeeksi kotoa, joten piti käydä lähikaupan kautta ennen kuin pääsin aloittamaan alkemistin harjoitukset. Värijauhe rumpuun ja suolaa, suolaa, enemmän suolaa, ja kone päälle.
Värjäyksen ja pesun jälkeen avasin koneen jännityksestä täristen. Housut olivat mustat kuin pakasta otetut, mutta...
GRAAH! Tahrat ovat vielä tiukasti paikoillaan!
Entä liivi? Toinen solmu oli auennut pesukoneessa. Toinen oli tehnyt liiviin siniset(!) tasaiset vaakaraidat. Väri oli harmaa eikä musta.
Seuraava nerokas suunnitelmani on ostaa lisää kangasväriä, semmoista itse käytettävää, ja roiskaista vähän omaa kuviota tuohon liiviin. Tuurillani saan sitten selkään jonkin härskin musteläiskätestikuvion.