keskiviikkona, lokakuuta 14, 2009

Päivän maalaukset

Päivän saavutuksina täydellinen eksyminen lähimetsään sekä parven maalaaminen vihreänkeltaiseksi. Pieni taideteoskin luotiin:

Väri on sen verran vaalea, ettei se hämärässä erotu valkeasta. Tyrannosaurus vaanii tietokonepöydän yllä pahaa-aavistamatonta saalistaan.

Ai juu, leikkasin myös mattoveitsellä eilen ostetun tuulikaapin kuramaton sopivan mittaiseksi. Nyt se kamala likainen ruohomatto on historiaa.

tiistaina, lokakuuta 13, 2009

Eteisen lattia paljastuu

Syvän Lundiahyllyn takaristikon ruuveja etsittiin koko eilinen ilta ja puoli yötä, mutta ne vain pysyivät hukassa. Taisin herätä yölläkin miettimään missä ne voivat olla. Päätin katsoa aamulla olisiko jemmassa jotain vastaavia, kun niitä on tässä rempan kestäessä kertynyt. Valitettavasti ei ollut oikeaa kokoa tarpeeksi monta. Eikun taas etsimään. Koska pussia tarvittiin viimeksi isoa kirjahyllyä kootessa, katsoin vielä sieltä. Olin tiputtaa hyllyltä vanhan eteisen lampun, ja jotain pientä tippuikin varjostimesta hyllyn taakse. Yritin nähdä mikä se oli - ja mikäpä muukaan kuin se kauan kaivattu Clas Ohlsonin pussi, jossa ne hiivatin ruuvit olivat.

Päivän agendassa oli siis entisen lemmikkitarvike- ja kissansyöttöhyllyn transformoiminen uudeksi naulakoksemme. Olin ostanut Lundiasta vaatetangon ja kolme irtohyllyä (ja nastapussin, jonka myyjättäret ilmeisimmin unohtivat antaa minulle mukaan). Kokoamisessa tarvittiin ruuvaamista, missä en ole koskaan ollut oikein taitava, mutta aioin kuitenkin onnistua. Aika monen ruuvin tippumisen ja ärräpään lentelyn jälkeen saatiin pikkuremppaajan kanssa naulakko pystyyn ja eteinen siistiksi. Voisiko tätä vanhaksi tunnistaakaan!

Parin viikon päästä saadaan tuohon vielä valkoiset sivulevyt, niin siitä tulee vielä siistimmän näköinen.

Illalla haettiin Bauhausista vielä tuulikaapin mattoa, jotain kalliita sähkötavaroita ja pikku purkillinen parven maalia. Siitä tulee ihana!

Torstaina pitäisi makuuhuoneen kaappien saapua jollakin vielä tuntemattomalla konstilla.

maanantaina, lokakuuta 12, 2009

Eilisen murheenkryyni on seuraavan päivän bloginaihe

Ensimmäiset hyllyt ovat valmiit! M oli tänään lomalla ja kävi hakemassa päivän aikana hienon (ja laadukkaan oloisen) ruuvauspääsetin, johon kuului tarvittavat torksikoot. Hän lähti käymään etelässä illalla, joten jäin yksin ihmettelemään vaatehuoneen tulevaa lookia. Vaakalistan loput ruuvit menivät loppujen lopuksi helposti. Ei se vaatinut kuin kunnolliset välineet :)

Onnistumisesta innoissani kävin sitten mittailemaan sopivaa kohtaa alalaudalle. Tarkoitus oli saada se pystylistassa olevan ruuvinreiän kohdalle, jolloin listat saisi tarvittaessa kiinni alaosastaankin. Alimman reiän kohdalle ei lautaa voinut laittaa, sillä vierekkäiselle seinälle pitäisi saada samanlaiset laudat samoille korkeuksille ja siellä oli pistorasia kyseisellä kohtaa. Liian korkeallekaan ei sitä viitsinyt sovittaa, koska pystylistojen alaosat olisivat heiluneet silloin liikaa. Sopiva kohta on nyt sitten allekirjoittaneen henkilökohtaisella päätöksellä toiseksi alimman ruuvinreiän kohdalla.

Vatupassin, koolinkiskannerin, ja ylälaudan kokemuksen avulla sujui oikean kohdan merkitseminen rutinoituneesti. Siispä ulos poraamaan ruuvit oikeille kohdille ja sovittelemaan lautaa seinälle. Lattianrajassa saa poralle paremmin painoa, joten tulosta tuli helposti ja nopeasti yksinkin.

Kiinteiden osien kiinntyksen jälkeen roikkuvat osat loksuivat näpprästi paikalleen. Vähän kuin legoja olisi kasannut. Ja nyt meillä on säilytystilaa! Vaatehuone on puoliksi valmis.

sunnuntaina, lokakuuta 11, 2009

Sekalaista touhaamista

Tänään piti olla selkeät sävelet. Sovellojen kiinnittämistä vaatehuoneeseen ja sitten järjestelyä. Koska emme luota tarpeeksi kipsilevyihin, suunnittelimme laittavamme kiinnitysjärjestelmän taakse koolinkeihin ruuvatun laudan, johon sitten puolestaan laittaisimme vaakakiskon. Mitoitukset ja vaakakiskon sahaus sujuivatkin hyvin.

Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi huomatessamme kiinnitysruuveissa olevan torksipäät, joihin sopivia vääntimiä meillä oli lievästi sanottuna rajoittunut valikoima. Eikä insinööri usko ennen kuin näkee, joten nyt meillä on yksi torksiväännin vähemmän yrittäessämme saada ruuveja paikalleen kokoa liian pienellä päällä. Onneksi ystävällinen naapuri lainasi omaa settiään, joten pääsimme hiukan eteenpäin ja tällä kertaa jopa sopivan kokoisella vehkeellä. Kunnes saimme nekin nuljutettua käyttökelvottomiksi. Katonrajassa kun ei saa kunnolla painoa poraan, hyppi terä aika ikävästi heti kipsilevyä kovempaa ainetta kohdatessa. Pitää hakea huomenna naapurille uudet torksipäät. Joten hyllyprojekti jäi kesken.


Pienen miettimisen jälkeen tekemistä oli kuitenkin koko päiväksi. Katon toinen puolisko piti harjata puhtaaksi neulasista, auto piti siivota ja päätimme vaihtaa talvirenkaatkin radiosta kuultujen huonon kelin varoitusten jälkeen. Aurinkoinen päivä meni siis mukavasti ulkona touhuten.

Meidän on jo muutama päivä ollut tarkoitus laittaa valkia takkaan. Edellisestä kerrasta sinne oli vain jäänyt iso kasa tuhkaa, joka piti saada pois. Siispä kokeilemaan juuri ostettua tuhkaimuria! Sen virittäminen oli helppoa ja tuntui jopa toimivan. Imuri tosin alkoi valittamaan täydestä pöypussista ja pussinvaihdon jälkeen se ei enää suostunut käynnistymään. Onneksi ehdimme tyhjätä takan, joten nyt liekit lyövät iloisesti. Lämpiäisiköhän muuri tällä kertaa paremmin kuin viimeksi? Takan pitäisi kyllä olla varaava...

lauantaina, lokakuuta 10, 2009

Järjestelyä ja hauska laitehankinta

Tänään ollaan lähinnä raahattu kotiin lisää tavaraa, mutta on näitä vanhojakin onnistuttu tiivistämään. Ostettiin rautakaupasta Sovellan kiinnityslistat, astiakaapin hyllyt saatiin vihdoin (vanhoissa oli 25 vuoden tahmat :P) ja haettiin myös lisää säilytyslaatikoita. Tämä kaikki kuljetettiin kotiin samalla kuin ihana iso järven rannasta löytynyt karahka, jonka aion kiinnittää ruokailutilan kattoon.

Rautakaupasta löytyi myös hauska laite, joka toivottavasti osoittautuu myös hyödylliseksi. Tämän kapistuksen tehtävä on löytää seinästä lymyilevät koolaukset ja sähköjohdot. Kaupassa se ainakin tunnisti levyn alla olevan riman, ja kotonakin oli näyttävinään jotain paikkoja. Erityisesti vaatehuoneessa tarvitaan hyvää kiinnitystä.

J puuhaili vanhojen muistiinpanojensa kimpussa, tuotti ison kasan keräyspaperia ja täytti yhden muovilaatikon. Minä vein kissanhäkit ullakolle ja kävin läpi siivoustarvikkeet, joita oli kolmessa ämpärissä. Meille ei sitten tarvitse ostaa minkäänlaisia myrkkyjä ainakaan kolmeen vuoteen.

Testataan parhaillaan kuivaajaa ensimmäisen kerran. Kuivausurakka piti aloittaa koneen imuroinnilla ja pyyhkimisellä. Suodattimet olivat täynnä jämähtänyttä nukkaa. Toivottavasti kone ei syty palamaan, pitää vahtia sitä nyt ja mennä saunaan vasta kun se on pysähtynyt. Jännittävää.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...