Meillä on tuulikaapissa eli pikkueteisessä oven takana syvennys, jossa on ilmastointilaitteen alla säilytystilaa. Laitoimme sinne pari kenkähyllyä olemassa olevan hyllyn alle. Tilan lattiassa on viemäri, jonne pitää aina välillä kaataa vettä, tai sieltä nousee aika löyhkä.
Kenkähyllyt ovat pysyneet ihan järjestyksessä, mutta ylähyllylle on tungettu sopivaa ja sopimatonta tavaraa. Siellä on polkupyörän jalka odottamassa asennusta, pari erilaista pumppua, luistimia, junnun pyöräilykypärä. Kaapista löytyy myös isännän jalkapallovarusteita ja meikäläisen kumpparit.
Löysin kenkähyllyltä yhdet kesäkengät, jotka heti kuskasin ullakolle kesäkenkälaatikkoon. Isännän vanhat lenkkarit ja läpykät saivat marssia roskikseen, kun olivat molemmat rikkinäisiä. Uudemmat lenkkarit, jotka eivät olleet hyvät juosta ja joiden hyviksi muuttumista hän oli turhaan odottanut, menivät kierrätykseen. Kummallista kun eivät olleet komerossa yhtään käyneet mukavemmiksi jaloille :)
Ennen:
Jälkeen:
lauantaina, tammikuuta 29, 2011
perjantaina, tammikuuta 28, 2011
10 asiaa, joista tulee iloiseksi
On ollut niin rankka viikko, että päätin ajatella vaihteeksi mukavia ajatuksia.
Tässä tämän hetken listani: 10 yksinkertaista iloa
Kehräävä kissa sylissä. Tyytyväisellä kissalla on miltei hypnoottinen vaikutus. Silmät sirrillään lämpimässä sylissä kehräävä kissa on onnellisuuden perikuva.
Kynttilöiden polttaminen. Arjen pikku luksusta! Aina ei ehdi istua niin pitkään paikallaan, että ne ehtisivät palaakin jonkin verran.
Sininen taivas. Koko alkutalvi on ollut vain pilveä pilven päällä ja pimeyttä. Mutta sitten yhtenä päivänä näin sinistä!
Lapsen hymy. Kaikki hyvin :)
Hyvä elokuva kotisohvalla. Onnea on olla niin virkeä että jaksaa katsoa sen alusta loppuun asti.
Onnistunut ohitus. Rähinäroopejen kanssa tämä on harvinaista herkkua, mutta joskus näinkin.
Järjestetty kaappi. Sieltä on ilo ottaa tavaroita, kun kaikki ei romahda niskaan ja tarvittava löytyy helposti.
Päiväunet. Saispa joka päivä.
Sauna. Ja vielä meidän mukava puusauna.
Lintulaudan toimien katselu. Pienet tirpat saavat mahan täyteen.
Tästä se viikonloppu lähtee!

keskiviikkona, tammikuuta 26, 2011
Valoa tunnelin päässä
Vaikkei tauti oikein tahdo hellittää, minua hellitään täällä kotona auringonvalolla. En muista milloin olisin viimeksi edes nähnyt auringon. Heti piti kiitää takapihalle ja poimia muistot talteen lähimmällä käteen sattuneella kameralla.
tiistaina, tammikuuta 25, 2011
Sairaspäivä
Leipä unohtunut paahtimeen.
Tärkeitä papereita ja kuitteja kasaantuu sinne tänne. Kukahan tulisi järjestämään kaiken paikoilleen.
Raahauduin koirien kanssa lähipusikkoon ja löysin sieltä yllärin. Joku oli tehnyt kuusen alle viihtyisän ajanviettopaikan. Siellä oli tuoli, lyhtyjä ja viinipullojakin. Polku sinne oli mutkainen mutta hyvin ylläpidetty. Kukahan siellä käy rentoutumassa, joku naapurimme? Lähellä ei ole muita taloja...

maanantaina, tammikuuta 24, 2011
Surkea maanantai
Lähdin eilen työmatkalle Ouluun ja sairastuin samana iltana mahatautiin, joka junnulla oli lauantaina. Yöllä heräsin tunnin välein kipristelyyn ja ellotukseen. En ole syönyt tänään mitään.
Kotonakin on kuulemma ollut rankkaa, samanlainen pätkäyö takana ja huono tuuli.
Lohduttava ajatus on, että kohta maanantai on historiaa, mutta me vain porskutetaan eteenpäin.
Kotonakin on kuulemma ollut rankkaa, samanlainen pätkäyö takana ja huono tuuli.
Lohduttava ajatus on, että kohta maanantai on historiaa, mutta me vain porskutetaan eteenpäin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)