tiistaina, maaliskuuta 01, 2011

maanantaina, helmikuuta 28, 2011

Lettupäivitys

Olen tässä parhaillaan masu täynnä lettuja ja ehkä vielä yhden saan, jos koirien syyttävän katseen alta kehtaan sen viedä.

Ostin kirpparilta pitkän aikaa sitten valurautaisen lettupannun muutamalla hassulla eurolla. Se oli ruosteessa ja jäi kaapin pohjalle odottelemaan toimenpiteitä.

Tänään isäntä osti teräsvillaa ja rapsutteli ruosteet pois. Ison operaation jälkeen hän huomasi, että pannu on vähän haljennut.

Onneksi halkeama esti kuitenkin vain yhden lettukolon käytön ja saimme muista herkullisia pikkulettuja!


sunnuntaina, helmikuuta 27, 2011

Vanha ikkuna

Meillä on pyörinyt nurkissa jo kuukausikaupalla vanha ikkunankarmi, jonka ostin rakennustarvikekirpparilta. Siinä on ollut hankalasti heloja kummallakin puolella, nurjalla puolella on ollut jotkut lukitussysteemit,

Eilen kun oli sopivasti aikaa, paukutin nämä lukot irti ja santapaperoin karmia.



Karmi voisi näyttää hauskalta tuon liitutaulun ympärillä, kummatkin ovat neliöitä. Pitää keksiä miten ne kiinnittäisi seinään...

Hevossunnuntai

Olen jo usean viikon ajan käynyt sunnuntaisin auttelemassa ystävää hänen varsansa opetuksessa. Tänään tulikin vähän pitempi reissu, kun hänen toinen hevosensa muutti samalle tallille. Tehtiin aitauksessa talikkohommia yli kymmenen kottikärryllisen verran ja taluteltiin hevosia. Aurinko paistoi ja tuli oikein hiki. Tästä se kevät kyllä tulee!

Vihreää viherhuoneeseen

Näin pikasiistitään nurkka!

Ennen:


Jälkeen:


Vielä kun löytäisi muutossa hukkuneet sähköpianon johdot. Tahdon soittaa taas!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...