Meillä on aiemmin pidetty kylpypyyhkeitä parvella junnun kaapissa. Joskus on käynyt niin, että olen laittanut edelliset pyykkiin, enkä ole muistanut hakea ylhäältä uusia. Silloin on kuulunut isännän karjuntaa.
Tänään päätin soveltaa näihin kuivausvälineisiin ajatusta "säilytä missä käytät". Katsotaan miten alkaa toimimaan. Suihkuhuoneessa on edellisten asukkaiden jäljiltä iso kori, johon on jotenkin majoittunut siivousämpäreitä ja unohtunut sytykkeitäkin. Siivosin ne pois ja kannoin pyyhkeet alas.
Ennen:
Jälkeen:
sunnuntaina, lokakuuta 30, 2011
keskiviikkona, lokakuuta 26, 2011
Löytöjä
Siivoilin tietokoneelta ikivanhoja tiedostoja ja löysin kansion täynnä kuvia menneiltä ajoilta.
Yhtenä talvena Turussa oli aika paljon lunta.
Tiedostava bongaus.
Rakas edesmennyt mummini.
Vastasyntynyt poikaseni.
Minä hyppäämässä Pentagon-nimisellä hevosella. Olimme hyvä pari. Pentti järjesti minut kerran sairaalaankin.
Minä ja ystäväni Sanna pukuratsastuksessa.
Minä ja elämäni koira Rasmus hyvin menneen tottelevaisuuskokeen jälkeen.
Voi näitä muistoja. Nyt on aika siirtää kuvat ulkoiselle kovalevylle ja kääntää katse taas eteenpäin :)

sunnuntaina, lokakuuta 23, 2011
Kamerat ja linssit vastakkain
Aikanaan ostimme järjestelmäkameran kuvausharrastusta varten ja olemme tähän päivään asti pärjänneet sen mukana tulleella peruslinssillä. Hyvinhän se on riittänyt peruskuvaukseen, mutta aika useinkin tekisi mieli päästä lähemmäksi kohdetta. Siispä viikolla rohkaistuneena kävelimme kamerakauppaan ihmettelemään putkimaailmaa ja nappasimme mukaan valkomustan kaunokaisen.
Koksa meillä nyt tuntuu olevan talo täynnä kuvausvekottimia, päätimme tehdä pikaisen vertailun, jossa otimme kuvan samasta kohteesta järjestelmäkameran molemmilla linsseillä ja lisäksi kolmella puhelinkamerallamme. Alla olevassa kuvassa on vasemmalla vanhan 18–55 -millisen linssin kaukaisin ja lähin otos ja oikealla uuden 70–200 -millisen vastaavat.
Sitten laitoimme puhelimet riviin ja kuvaamaan. Ylimpänä on N8, seuraavana HTC HD7 ja viimeisenä Palm Pre3. Laatu on vähemmän yllättäen huomattavasti järkkäriä heikompi Nokian kameralippulaivaa lukuunottamatta. Mutta asiansa nuokin ajavat aina mukana kulkevana pokkarinkorvaajana.

Sadonkorjuuaika
Istuttelimme keväällä porkkanoita, jotka sittemmin lähtivät kasvamaan iloisesti. Elokuulla kokeilimme niiden makua ja porkkanoitahan ne olivat, joskin melkoisen pieniä vielä. Sen jälkeen... ne unohtuivat aika täysin muutamaa satunnaista "pitäisi kai nostaa loputkin" -kommenttia lukuunottamatta.
Lokakuu on kuitenkin vanha kekrikuukausi, joten eiköhän sato ole vielä korjauskelpoista, kun kuutakin on jäljellä vielä reilusti yli viikko. Porkkanat olivat kasvaneet suuriksi ja komeiksi. Eipähän tarvitse heti mennä kauppaan rouskuteltavan perässä :)

perjantaina, lokakuuta 21, 2011
Jalokivimetsä: Afrikka toipuu aidsista
Vuosittaiset Aids-kuolemat ovat maailmanlaajuisesti laskussa. Myös Afrikassa Aids-kuolemat ovat pudonneet neljässä vuodessa 2,4 miljoonasta 1,3 miljoonaan. Botswanassa lääkkeitä saa 90 prosenttia tarvitsevista.
Suomen Kuvalehden artikkeli
Suomen Kuvalehden artikkeli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)