keskiviikkona, lokakuuta 10, 2012

Hiekkalaatikko odottaa kesää













Kävin Varsinais-Suomessa kutsuttuna päivällisvieraana, vanha työkaverini järjesti tapaamisen. Huomasin huvituksekseni istuvani kolmen maahanmuuttajanaisen kanssa samassa pöydässä ainoana suomalaisena. Puhuimme puolet ajasta suomea ja puolet englantia. Ystäväni tarjosi iranilaista minttulammasta sahramiriisillä ja vadelmatorttua.

Koko päivän paistoi aurinko ja sain ihania, joskin vähän surumielisiä kuvia vanhempieni luota. Leikit ovat jääneet odottamaan seuraavaa kesää. Nyt on edessä vain pimeää ja märkää.

tiistaina, lokakuuta 09, 2012

Lehdet keltaiset







Käytiin keskustassa ruokatorilla ihmettelemässä pizzakojun pitkää jonoa ja syömässä nepalilaista ruokaa. Autolle mennessä pojat olivat vähän lehtisotaa. Junnu sai lehtikasan sisällä nenäänsä jonkin kovan köntin.

Alimman kuvan parvekkeelta vähän karannut huonekasvi huvitti.

perjantaina, lokakuuta 05, 2012

Muistutus

Meinaa aina vähän unohtua, niin kirjoitin sitten (liitutussilla) seinään.



keskiviikkona, lokakuuta 03, 2012

Ruskaretki

Teki mieli lähteä töiden jälkeen metsään, jossa en ole ollut aikoihin. Kun asuimme keskustassa ja minulla oli vain porokoira, kävimme siellä usein. Ilmeisesti tarpeeksi usein, koska porokoira johdatti meitä varmoin ottein polkuja pitkin - sellaisiakin, joita en olisi itse enää osannut valita.

Tässä parivaljakko poseeraa mättäiden seassa.









Kauhukakarasta on tullut äidin kulta <3

tiistaina, lokakuuta 02, 2012

Seikkailu lillumäellä








Aurinko paistoi ja lähdettiin kaikki seikkailuretkelle. Löydettiin pinnasta lilluva hiekkakasa, jossa uskallettiin koirienkin vähän spurttailla. Paikassa kaikui ja junnu tykkäsi heitellä alarinteeseen kiviä. Läheiseen metsään oli dumpattu vaikka mitä sohvakalustosta lähtien...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...