Tilastokeskus kertoo tuoreessa julkaisussaan, että kaatopaikoille sijoitetun yhdyskuntajätteen määrä on vähentynyt Suomessa jo viiden vuoden ajan. Syynä kaatopaikkajätteen vähenemiselle on suomalaisten kierrätysinnon paraneminen. Kaatopaikalle kuljetettiin yhdyskuntajätteitä noin 206 kiloa asukasta kohden.
Parannettavaa löytyy kuitenkin vielä: esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa kaatopaikkajätettä kertyy vain muutama kilo asukasta kohden.
Talouselämän uutinen
tiistaina, marraskuuta 20, 2012
sunnuntaina, marraskuuta 18, 2012
Blue Helena
Lomaviikkoni huipentui hyvän työntekijän tyypilliseen lomaflunssaan, joka ei olisi voinut tulla juuri huonompaan aikaan. Perjantaina oli organisaatiokäyttäytymisen kurssin viimeinen luento ja lauantaina kaikkien ryhmien esitykset. Heitin panadolit kitusiin kumpanakin päivänä ja sorruin jopa kahviin ja kaakaoon. Onneksi ryhmäni muut jäsenet hölöttivät niin pitkään, ettei minun tarvinnut sanoa jopa mitään.
Vaikka aiheemme on mielenkiintoinen, ryhmätyöstä ei ole tullut oikein jees-fiilistä. Esimerkkinä lauantain lounas, jolloin ryhmän muut neljä jäsentä menivät neljän hengen pöytään ja minä en siihen enää mahtunut. En oikein tiedä mitä aikuiset ihmiset ajattelevat noin tehdessään. Meidän pitäisi tehdä yhdessä vielä 20 sivua pitkä raportti aiheesta, ja motivaationi on vähän heikohko.
Sunnuntai ollaankin oltu laiskoina. Isäntä, joka ei ole ihan täydessä terässä hänkään, käytti sentään vähän koiria ulkona ja teki meille hyvää ruokaa, mutta muuten pelasimme Syberiaa. Saimme ensimmäisen pelin pelattua läpi ja aloitimme toisen. Seikkailupelit ovat ihan lemppareitani: parhaimmillaan hienoja maisemia, mielenkiintoinen juoni ja sopivan vaikeita pulmia ratkottavaksi omaan tahtiin.
Blue Helena on muuten se drinkki, joka piti entiselle laulajatähdelle Helena Romanskille sekoittaa, jotta hän saisi äänensä takaisin. Näin se tehtiin pelissä: 1 osa votkaa, 1 osa sinistä curacaota, hunajaa, limettiä ja jääpaloja. Ja katsos, sellainen näyttää olevan oikeastikin olemassa!
P.S. Hahah, eikös olekin hienosti sävyjen mukaan stailattu kuva myynnissä olevasta junnun vanhastamaastotoppapuvusta:
Vaikka aiheemme on mielenkiintoinen, ryhmätyöstä ei ole tullut oikein jees-fiilistä. Esimerkkinä lauantain lounas, jolloin ryhmän muut neljä jäsentä menivät neljän hengen pöytään ja minä en siihen enää mahtunut. En oikein tiedä mitä aikuiset ihmiset ajattelevat noin tehdessään. Meidän pitäisi tehdä yhdessä vielä 20 sivua pitkä raportti aiheesta, ja motivaationi on vähän heikohko.
Sunnuntai ollaankin oltu laiskoina. Isäntä, joka ei ole ihan täydessä terässä hänkään, käytti sentään vähän koiria ulkona ja teki meille hyvää ruokaa, mutta muuten pelasimme Syberiaa. Saimme ensimmäisen pelin pelattua läpi ja aloitimme toisen. Seikkailupelit ovat ihan lemppareitani: parhaimmillaan hienoja maisemia, mielenkiintoinen juoni ja sopivan vaikeita pulmia ratkottavaksi omaan tahtiin.
Blue Helena on muuten se drinkki, joka piti entiselle laulajatähdelle Helena Romanskille sekoittaa, jotta hän saisi äänensä takaisin. Näin se tehtiin pelissä: 1 osa votkaa, 1 osa sinistä curacaota, hunajaa, limettiä ja jääpaloja. Ja katsos, sellainen näyttää olevan oikeastikin olemassa!
P.S. Hahah, eikös olekin hienosti sävyjen mukaan stailattu kuva myynnissä olevasta junnun vanhasta
perjantaina, marraskuuta 16, 2012
Iloista syntymäpäivää minulle!
Tulossa hyvää musiikkia ja etumaksuna namisuklaata rakkaalta mieheltä :)
Kerroin junnulle viikolla että minulla on perjantaina synttärit. Hänen naamansa muuttui ihan myrtsiksi ja kysyin syytä. - No sitten tänne tulee kamalasti jotain ihmisiä! Lohdutin, etten järjestä juhlia, ollaan ihan rauhassa. Introvertti poikaseni...
keskiviikkona, marraskuuta 14, 2012
Eilen paistoi aurinko
Kummallista miten iso merkitys auringolla on elämään. En nyt tarkoita sitä, että ilman lähitähtemme valoa ja lämpöä ei maapallolla olisi elämää, vaan sitä, että sateisena päivänä mielikin on jotenkin samea ja suttuinen, ja auringon paistaessa ryhti kohenee ja ajatukset kirkastuvat.
Eilen paistoi aurinko, ja halusin ottaa kuvia. Minun ei tarvinnut mennä viittäkymmentä metriä kauemmaksi ulko-ovestamme.
Minusta näytti kovasti siltä, että angervopensas on tekemässä uusia lehtiä. Semmoista joulunodotusta!

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2012
Pikapäivitys
Sunnuntai-iltainen pikapäivitys:
- selvisin torstain matkustushässäkästä erinomaisesti, joskaan en oikein tiennyt olisiko minun lähijunassa pitänyt leimata lippuni tai näyttää se jollekin
- minulla oli tänään koiralenkillä kaulassa koristevaloketju ja hohdin pimeässä loistavasti
- ensi viikko on lomaa, joskin joka aamu täytyy herätä ihan normaaliin aikaan, koska harjoittelemme junnun kanssa taas bussilla matkustamista. Upeaa (not)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)