Aikahyppy

Laatikon pohjalla on pyörinyt ensimmäinen digikamerani PowerShot A80, jolla otin vuosia sitten ensimmäisen hienon digitaalisen valokuvani.

Olin mielettömän vaikuttunut siitä, miten taustan saa aukon valinnalla sumentumaan ihan sumean hienoksi. (Näin jälkeenpäin ajatellen olisin varmaan löytänyt tuolta puistosta kauniimpiakin voikukkahöytyviä.)

Kaikkea ei tarvi säästää, joten tämäkin kamera saa nyt mennä. Ennen SERriin joutumistaan se piti kuitenkin tyhjentää, koska junnu otti sillä jossain vaiheessa kuvia. Sieltä löytyikin yli 80 mitä mielenkiintoisempaa näkemystä arkielämästä parin kolmen vuoden takaa.

Vanha kunnon männynväri <3

Oho, onko mulla ollut noin lyhyt tukka!

...ja junnulla pitkä. Olenpa muuten veljeni näköinen.

Ken on tämän perhepotretin ottanut, en nimittäin minä.

Ehkä tämä zombie sen otti.

Seuraavaksi tyhjennän sen kameran, jonka paketti näkyy keittiökuvassa. Junnu saa sen omakseen ja pääsee toteuttamaan napsimisviettiään...

Ihan sairasta

Puolitoista viikkoa on taas mennyt ihan hukkaan hirveän räkätaudin kourissa. Ihan sama tauti kuin Kiinassa ollessa. Kuumetta ainakin viikon verran ja niistoa, yskää, huippausta. Eikä meinaa millään lähteä. Aamulla on muka enemmän voimia, niin puuhailen jotain, ja iltaisin on lapsen harrastuksia (tällä viikolla menee kolme iltaa jalkapallon parissa) joihin kuljettamiseen minua on syystä ja toisesta tarvittu.

Roomba on ollut hyvä ystävä ja käynyt siivoamassa.

Ostin muuten kesäkukkia pari päivää sitten, mutten muistanut kuvata niitä. Ovat ne onneksi vielä hengissä.

Ihanaa muuten tämä kuvien lataus Suomessa, kun se käy sekunneissa verrattuna Kiinan jopa tunteihin. Eläköön vapaa internet.

Tilaa uudelle

Tulisikohan tehtyä jotain betonista tänä kesänä?

Roskalavalle sai kantaa vielä tänään romuja, joten kannoimme sinne loput patiolaatat ja rappusmöhkäleenkin. Saimme rappuset kottikärryjen avulla lavan luo, mutta käsivoimani eivät riittäneet niiden nostamiseen reunan yli. Juuri kun ehdimme sanoa "nyt tarvittaisiin apua", naapurit ajoivat paikalle ja kysyivät tarvitsemmeko apua. Kahden miehen ja yhden naisen voimin raput lensivät ryönäkasan huipulle.

Nyt on piha hiekkainen ja odottaa uutta hienoa terdeä, jonka rakentaminen pitäisi aloittaa ennen kuin kesä pääsee loppumaan. Olisipa nimittäin hieno päästä syömään ulkona!

Lopuksi miehen nappaama uunituore kuva tästä pöytäkoneen ääreltä...

Aika komia tuo intialainen hame!

Tuhontaa myös takapihalla

Talon isäntä nykäisi terassiprojektin käyntiin.

Tuhonnan tulokset

Ruusun ainoat elävät osat

Raparperi on vauhdissa

Kukka on mennyt nukkumaan

Ehkä nämä voisi jo poistaa ikkunasta...

Käytin koko aamupäivän männyn alla kyykkien ja hirvittävää harsupensasta leikellen. Astuin puutarhakengillä kuoppaan ja sain ison raapauman nilkkaan. Selkäni melkein hajosi. Tein hirmuisen kasan risua nurmikolle. Mutta nyt se on pois! Vielä juuret lapiolla tai jollakin ylös, ennen kuin se kasvaa takaisin.

Taloyhtiön roskalava on vielä tämän viikonlopun paikoillaan ja päätimme kantaa sinne takapihan vanhat laatat ja kaikki mikä irti lähtee. Ehkä terassiprojekti nyt oikeasti alkaa rullaamaan eteenpäin. Haluaisin niin istuksia ja syödä takapihalla.

Mistä muistankin että meillähän oli aurinkotuolit viime kesänä. Mihinkähän ne on nostettu? Täytyy mennä ullakolle tutkimaan... siellä kaikki muukin on...

Värjäänpä vähäsen

Minulla on mustat lempparicaprihousut, joita olen käyttänyt tosi paljon ja joissa sen takia on mm. maalitahroja. Siitä johtuen en ole enää voinut käyttää niitä niin paljon kuin haluaisin ja olen joutunut ostamaan toiset mustat caprihousut, jotka eivät ole yhtä kivat.

Sitten minulla on myös vaalean beige / luonnonvalkoinen hmh... vaatekappale, ehkä mekko tai pitkä liivi. Se on jäänyt käyttämättä, mutta jotenkin pidän siitä, niin en ole halunnut heittää sitä poiskaan.

Sain kuningasajatuksen ja päätin ostaa mustaa pesukoneväriä. Caprihousuni värjäytyisivät tasaisen mustiksi. Liiviin ajattelin luovasti kokeilla paria solmua, jos siitä tulisi kiva kuvio.

Oikeastaan kaikki lähti punaisesta jakusta, joka minun piti laittaa sunnuntaina kaverikoirapalkitsemiseen. Huomasin viime hetkellä toisessa etutaskussa kynän piirrosjäljen näköisiä viivoja. Olinko jotenkin onnistunut piirtämään takkiin kirjoittaessani viime hetkellä nimilappuun nimeäni? Takki oli kuitenkin pilalla. Paitsi jos värjäisin sen kokonaan mustaksi.

Yritin kuitenkin vielä sappisaippualla, mutta jälki ei näyttänyt menevän pesussa miksikään.

Annettuani takin kuivua kunnolla jälki oli kuitenkin haalistunut sen verran, etten halunnutkaan värjätä sitä. Naamioin jäljen ovelasti filosofisen rintanapin alle piiloon.

Niin paljon odotettavaa tosiaan. Kohta saisin kätösiini ihanan tasaisen mustat rakkaat caprini ja hauskasti värjäytyneen liivini.

Tämän avulla.

Suolaa ei löytynyt tarpeeksi kotoa, joten piti käydä lähikaupan kautta ennen kuin pääsin aloittamaan alkemistin harjoitukset. Värijauhe rumpuun ja suolaa, suolaa, enemmän suolaa, ja kone päälle.

Värjäyksen ja pesun jälkeen avasin koneen jännityksestä täristen. Housut olivat mustat kuin pakasta otetut, mutta...

GRAAH! Tahrat ovat vielä tiukasti paikoillaan!

Entä liivi? Toinen solmu oli auennut pesukoneessa. Toinen oli tehnyt liiviin siniset(!) tasaiset vaakaraidat. Väri oli harmaa eikä musta.

Seuraava nerokas suunnitelmani on ostaa lisää kangasväriä, semmoista itse käytettävää, ja roiskaista vähän omaa kuviota tuohon liiviin. Tuurillani saan sitten selkään jonkin härskin musteläiskätestikuvion.