En tiedä muista, mutta meillä jääkaapin vihanneslaatikkoon kerääntyy muovipussiverhon alle kaikenlaisia kunnossa ja epäkunnossa olevia juureksenpalasia. Tänään korjasin asian.
Ennen:
Jälkeen:
lauantaina, syyskuuta 03, 2011
perjantaina, syyskuuta 02, 2011
Betonisuklaata ja hankalia ostoksia
Tein konvehtimuotissa betonisuklaata. Niitä voisi vaikka kokeilla maalata iloisen värisiksi. Valoin myös astian, jossa konvehdit ovat. Siitä tuli ihanan sileä. Mehupulloa en ole vielä rikkonut ja katsonut, millainen sen sisällöstä tuli.
Olemme äskettäin tehneet kolme tilausta nettikaupoista. Tilasimme puhelimen ja tablettitietokoneen eräästä kaupasta, pikkuruisen videokameran toisesta kaupasta ja vielä koiratarvikkeita kolmannesta. Vain koiratarvikkeet on käsitelty toivotulla tavalla. Videokamerakaupan epäilykset heräsivät, kun tilasin tavaran eri osoitteeseen kuin laskutusosoite (eksäni saa tuoda sen mukanaan Suomeen tullessaan) ja minun piti soittaa Englantiin surkean huonoa linjaa pitkin. Mahtoiko asiakastuki edes olla Englannissa vai jossain Intian perämetsässä.
Puhelinkauppa taas pyysi lähettämään vesi-, sähkö- tai kaasulaskun varmistukseksi sille, ettemme ole huijareita. Mitähän nuo ymmärtävät suomenkielisestä sähkölaskusta, en tiedä, mutta voidaanhan se lähettää...
tiistaina, elokuuta 30, 2011
Onnelliset
Minä olen onnellinen että tuo kissakoppiprojekti on nyt kattoa vaille päätöksessä. Kissa on onnellinen sohvan selkänojalla.
Mökkivierailu
Tuttavapariskunta vuokraa välillä erästä järvenrantamökkiä alle 20 km kodistamme, ja kävimme viime perjantaina siellä tervehtimässä, saunomassa ja syömässä. Olipa se ihana paikka! Mukavuuksia on sen verran ettei tule kotia ikävä, mutta järvi on rauhallinen ja mustikkamättäät ympäröivät mökkiä. Löysimmekin vielä lettujen päälle tuoreita marjoja.
Emäntä oli laittanut täytettyä lihamureketta ja erilaisia kasviksia grillissä. Grillatut nektariinitkin maistuivat mainioilta.
Minäkin arkajalka kävin vielä saunasta päin uimassa. En olisi muuten varmaan uskaltanut, mutta kastautuessa kompastuin kiveen ja kaaduin veteen.
Emäntä oli laittanut täytettyä lihamureketta ja erilaisia kasviksia grillissä. Grillatut nektariinitkin maistuivat mainioilta.
Minäkin arkajalka kävin vielä saunasta päin uimassa. En olisi muuten varmaan uskaltanut, mutta kastautuessa kompastuin kiveen ja kaaduin veteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)