perjantaina, maaliskuuta 08, 2013

Tee hyvä teko naistenpäivänä



Nyt on mahdollisuus tehdä konkreettinen naisia hyödyttävä teko. Voit tehdä sen huomennakin, mutta miksi odottaisit.


Yksi vauva maksaa *äidin* työnantajalle noin 12 000 euroa. Summa koostuu pääosin raskaudenaikaisista sairauspoissaoloista, äitiyslomalla kertyvistä lomarahoista sekä sairaan lapsen hoitokuluista.

Palkkaako yritys mieluummin lisääntymisiässä olevan nuoren naisen vai miehen? Pystyykö pieni työnantaja edes selviytymään ylimääräisistä kuluista?

"Nykyjärjestelmän vuoksi naisten yritykset eivät liioin kasva, kansainvälisty eivätkä työllistä. Nyt käytössä olevan järjestelmän vuoksi nuoret naiset syrjäytyvät pätkätöihin, vaikka naiset suorittavat jo nyt suurimman osan kaikista akateemisista loppututkinnoista.
Ruotsissa asia on ratkaistu jo vuosia sitten tasaamalla vanhemmuuden kulut verovaroin. Nyt meidän on aika saada vanhemmuuden kulut maksettaviksi samalla tavoin kuin rahoitamme päivähoidon, koulutuksen, tiet ja kirjastot, sillä vauvat ovat yhteinen tulevaisuuden turvamme."

torstaina, maaliskuuta 07, 2013

Niskalenkki ja selätys

Uusi ihana ystäväiseni on ollut varsin omapäinen näin kumppanuutemme alussa. Mainitsinkin jo parista käyttöjärjestelmän kaatumisesta, niitä ei ole enää tapahtunut.

Toinen mainitsemani probleema eli applikaatioiden päivitysongelma oli sen sijaan hankalampi tapaus. Kun menin Kauppaan, se tarjosi 16 päivitystä, jotka eivät kuitenkaan tehneet muuta kuin kökkivät "Odottaa"-tilassa. Ajoin ainakin kaksi kertaa applikaatioidenpäivitysongelmavianmäärityksen (joka korjasi kummallakin kerralla pari ongelmaa), päivitin käyttöjärjestelmää ja ajoin käyttöjärjestelmänpäivitysongelmavianmäärityksen kerran tai pari (joka myös korjasi ongelmia), käynnistin konetta noin kymmenen kertaa. Ongelma oli alussa jotenkin siinä että jokin päivitys oli menossa, ja oikeasti kyse oli siitä että päivityksiä oli jossain vaiheessa epäonnistunut. Juuri kun olin valmis luovuttamaan tai ainakin hakemaan kolmannen palan suklaata, löysin avun.

Minun piti poistaa kaikki ne applikaatiot joita laite yritti päivittää, ja asentaa ne uudelleen. Tadaa, se onnistui!

Vinkiksi muille ja muistiksi itselleni, omat applikaatiot jotka on esimerkiksi ostettu kaupasta mutta poistettu ja jotka haluaisi asentaa uudelleen, löytyvät näin: Klikkaa Kaupassa oikealla napilla ja valitse Omat sovellukset. Löysin sinne ensimmäisen kerran vahingossa mutten enää toista kertaa keksinyt miten ruutuun pääsee. Kyseistä ruutua ei nimittäin löydä hakutoiminnolla.

Toinen oppimani asia on miten Windows 8 työpöytä järjestetään. Ne on ryhmitelty "sivuihin" ja sivuille voi antaa nimet. Oikeassa alanurkassa on pieni miinus, jota klikkaamalla näkymä zoomautuu ulos ja ryhmiä voi järjestellä keskenään ja nimetä uudelleen. Uuden ryhmän luominen tapahtuu normaalitilassa raahaamalla applikaatiota oikealle kunnes reunaan tulee harmaa palkki. Sinne toiselle puolelle sitten vain se tiputetaan.


Nyt taidan olla ansainnut ruokaa ja aurinkoista ulkoilua!

keskiviikkona, maaliskuuta 06, 2013

Uusi lähin ystäväni

Tein ison hankinnan ja laitoin pennosia oikeaan läppäriin. Minulla on miniläppäri, mutta sillä ei voi tehdä mitään "oikeaa" hommaa, lähinnä katsoa nettiä. Mies asensi siihen Bodhi Linuxin, koska Windows ei tuntunut enää toimivan siinä kovinkaan jouhevasti. (Mainoslause "Minimalism and User Choice" ei myöskään haitannut :) )

Takaisin tähän ison ronttiin. Valitsin mallin nimeltä Lenovo Ideapad Z500. Minulla on ollut töissä Lenovon läppäri ja sain siitä muitakin suosituksia. Tämän mallin ominaisuudet pitäisivät olla käyttööni riittävät. Testasin jo, että junnun himoitsema autopeli Trackmania Nations toimii myös tässä, joten pärjäämme mainiosti!

Alku hieman hankalaa tosin. Sain pari kertaa "sinisen kuolemanikkunan" (ne eivät tosin enää ole sinisiä mutta aivan yhtä ärsyttäviä) jollain kummalla less or equal -virheilmoituksella ja joidenkin ohjelmien asennus ei onnistunut. Etsin virheestä tietoa ja löysin että se liittyy virheellisiin ajureihin taikka virustorjuntaan. Etsin virusohjelmasta aivan uusimman version ja asensin sen, ja nyt virhettä ei ole tullut ainakaan ihan hetkeen. Kop, kop. Windows kaupan päivitysten latauksessa on vielä vähän kitkaa. En muista onko samanlaista tullut pöytäkoneella vai emmekö vain ole päivittäneet mitään.

http://www.lenovo.com
Ostin samalla myös läppärilaukun. Töitten kautta minulla on ollut useita rumia mustia matkalaukun kokoisia hirvityksiä. Miniläppärille hankin pinkin Gollan suojalaukun, ja Gollan mallistosta löytyi tälle uudellekin kaverille laukku. Sitä ei näy Gollan sivulla, joten se on varmaan jokin vanhempi malli, mutta ihana. Mitenkähän saisin siitä kuvan? Kokeillaanpa muistikortinlukijaa...

...Onnistui!



Voisin käyttää tuota normaalina käsveskanakin <3

tiistaina, maaliskuuta 05, 2013

Finally, I see


Katso äiti, ilman laseja !!

maanantaina, maaliskuuta 04, 2013

Lunta, aurinkoa ja nokka auki





Naapurin piha on koskematon lumipeitto, meidän peittoamme ovat pienet eläimet tikkailleet ristiin rastiin...





Puutarhakengät toimivat kesät talvet! Hyvin tai huonosti...



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...