Vanhempieni mökki, isäni ja hänen isänsä yhdessä rakentama, pienen suojärven rannalla, on vailla mukavuuksia, eikä siinä juuri neliöitäkään ole - löylyhuone, pukuhuone ja tupa. Mukavuuksia ei ole tarvittu enempää, koska isän sisko miehineen (ja mummikin, kun vielä eli) asuu melko lähellä. Itse en ole tainnut olla sisällä mökissä edes koskaan yötä. Mökille pitää viedä juomavesi eikä siellä ole sähköäkään ollut ennen kuin isä laittoi sinne aurinkopaneelin, jolla ilmeisesti pieni telkkari pysyy päällä. Vanhempani ovat tuoneet pihalle asuntovaunun, jossa on kaasulla toimiva pikku jääkaappi.
Keittonurkkauksessa on ihanat vanhat kaapit, joista kai pitäisi päästä eroon, jos haluaisi saada tilaa vesisäiliölle ja jonkinlaisen juoksevan veden hanaan. Mitä enemmän noita katselen, sitä vähemmän haluaisin niitä purkaa!
Luulin muuten pitkään, että mökillä ei kuulu kuin sellainen mökkikanava, josta tulee vanhaa lavatanssimusiikkia :D Tuosta radiosta on kuunneltu mökkimusiikkia jo ainakin lapsuudestani asti.
Laitoin uudet valkoiset verhot toiseen ikkunaan. Muuten oikein hyvä, mutta verhot ovat ihan liian pitkät! Nostimme verhotankoja jo yhden paneelin verran ylöspäin, mutta verhot ovat vieläkin maassa. Ne ovat kyllä hyvän väriset ja tunnelmaa keventävät kuten arvelinkin.
Katon voisi levyttää, nyt lautojen raoista näkyy mikä lie tinapaperi.
Älkää kysykö mikä installaatio yläpuolella olevassa kuvassa on. Musta mötikkä on kai joku vahvistin tai kaiutin... en todellakaan nyt osaa sanoa miksi mökillä tarvitaan sellaista.
En näköjään ottanut kuvia pukuhuoneesta. Se on kapea ja pitkulainen ja haluaisin maalata sen ihan valkoiseksi.
Aion tehdä ensi viikolla ennen juhannusta mökille vielä yllätysiskun. En nyt ehkä ehdi maalailla ennen sitä, mutta voisin lyhentää verhot käsin harsimalla ja järjestää keittiön kaapeissa ja laatikoissa olevia tavaroita. Haluaisin myös vielä ostaa sen valkoisen peitteen tai viltin.
***
This is how my parents' little cottage looks inside. I'm going to help them to update the decoration a bit. The first step are the new white curtains, which were too long of course.