sunnuntaina, syyskuuta 05, 2010

Maalaiselämää ja hifistelyä

Tähän aikaan vuodesta ovat myöhään istutetut uudet perunat parhaimmillaan. Meilläkin on osa tiluksista varattu tämän perusjuureksen käyttöön. Kun kohdalle osui kaikille vapaa viikonloppu, päätimme nostaa perunat maasta ja nauttia kesän mausta näin syyskuun alun ratoksi. Kasvit olivatkin tehneet maukkaita mukuloita ja nerokkaan istutuspaikan ansiosta ne sai helposti kerättyä. Sato jäi ehkä hieman odotuksista, mutta maku korvasi kyseisen pienen puutteen moninkertaisesti.


Hifistely ei sitten sujunutkaan ihan yhtä hyvin. Tarkoitus oli korvata kuvan oikealla puolella olevat mustat kolme laatikkoa vasemman puolen yhdellä.

Samalla olisi olkkariin tullut mahdollisuus kuulla TV:n äänet hiukan paremman äänentoistoputken läpi ja säästää samalla tilaa sekä sähköä. Kaikki (eli me) voittavat -tyyppinen ratkaisu siis. Jonkin aikaa meni johtoja setviessä ja muutamankin haasteen kanssa joutui soveltamaan insinöörimäistä nerokkuutta. Palikka asentui kyllä loppujen lopuksi hyvin tekniseltä kantilta, mutta tila-avaruuden kanssa tuli hienoinen ongelma eteen. Olkoot nyt tuossa nojallaan, kunnes keksimme kasalle paremman paikan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...