maanantaina, syyskuuta 14, 2009

Hartiat huutavat hoosiannaa

Hain pikku työnjohtajan päivähoidosta aiemmin, koska hän oli vielä toipilaana. Mentiin sitten ajoissa katsomaan mitä voitaisiin tehdä remontin eteen. Seinissä oli vielä jonkin verran tapetinresuja, joita irrottelin suurella pieteetillä. Voiko turhempaa hommaa ollakaan kuin rapsuttaa jotain postimerkin kokoisia paperinpaloja. Kokeilin myös pakkelointia, se olikin varsin hauskaa. Vanhat naulanpaikat ovat vajonneet ja täyttelin niitä, kuten myös joitain muita kuoppia. Seinät murenevat joistain paikoista pelottavasti, kuten eteisen oven listan alta lattianrajasta. Hioin myös J:n eilen pakkeloimat paikat tasaisiksi. J tuli bussilla paikalle ja laittoi vain hieman rikkinäisen keskuspölynimurin iskuun, ja siivosin kaikki erinäiset tapetinpalat ja epämääräiset murut pois lattialta muovien päältä, väleistä ja alta.

Levätessäni takapihalla huomasin että ruoho on polveen asti. Siispä etsin ruohonleikkurin lukon avaimen ja suoritin viikon hauistreenit lykkien laitetta takapihan yli ja ympäri. Olipa raskasta tottumattomalle. Olisi ehkä kannattanut tehdä se jo viime viikolla.

Mutta ei siinä vielä kaikki.

Varsinainen hiomishomma oli makuuhuoneen katto. Kunhan olimme havainneet unohtaneemme ylimääräisen jatkojohdon kotiin, piti makkariin laittaa sähköt jotta saimme hiireen voimia pesuhuoneen puolelta. J tarttui hiireen ja minä palikkaan ja aloitettiin huoneen vastakkaisista päistä. Argh! Putua tippui silmiin ja meni tukkaan ja suuhun ja ihan joka paikkaan. Havaitsin miellyttävimmäksi hinkata silmät kiinni, kapula liukui hyvin kourua pitkin katsomattakin.

Katto oli äärettömän kokoinen. Asento oli äärettömän hankala. Pöly oli äärettömän ärsyttävää. Työnjohtaja oli äärettömän yksinäinen oven toisella puolella. Välillä oli pakko mennä ulos leikkimään hippaa ettei olisi ihan tukehtunut. Jotenkin äärimmäisillä voimanponnistuksilla saimme kuitenkin homman hoidettua. Nyt sattuu selkään ja huomenna varmaan hartiat huutavat hoosiannaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...