keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009

Vihdoinkin edistystä!


Tuntuu että tänään saatiin tehtyä enemmän kuin tähän asti yhteensä. J meni kohteeseen jo aamusta ja laittoi suojaukset maalausta varten kohdalleen. Sitten hän käsitteli koko olohuoneen katon oksalakalla. Sen tehtävä on estää pihkan pursuminen oksanrei'istä maalipintaa pilaamaan.

Tulin itse perästä varhain iltapäivällä. Tela ja pensseli syyhyttivät sormia sen verran että oli pakko aukaista pohjamaalipönikkä. Maalia sutiin ja heilumaan! J aloitti telanvarressa ja maalasi paneelin sileät osat, ja minä tulin sudin kanssa perässä käsitellen paneelinvälit. Asento kohti kattoa oli taas kerrassaan lihaksistoa riemastuttava. Silmälasit piti käydä pesemässä tasaisin väliajoin pikku roiskeista. Suojuksiakin piti teipata seinään lisää kun en aina oikein pysynyt tarkoitetulla alueella.

Saatiin tämän päivän aikana pohjamaalattua olohuoneen katto ja seinät kaikki! Huoneen ilme muuttui paljon valoisammaksi katon myötä. Mutta yhtään valkoista seinää ei jätetä, sen vannon. Olen aina asunut valkoseinisissä tylsissä vuokra-asunnoissa, ja nyt saan revanssin.

Illalla J meni kurssille ja minä palasin hommiin pikkumestarin kanssa. Lakkasin ensin eteisen ja sitten makuuhuoneen oksanpaikat, ja tietysti myös itseni. Siinä ylöspäin killistellessäni kallistelin huomaamattani lakkapurkkia, ja kaadoin ainetta paidan kautta lattialle. Onneksi purkillinen riitti viimeisiinkin oksiin eikä tarvinnut lähteä ostamaan lisää.

Koira nauttii olostaan uudessa kodissa. Se laitetaan nykyisin takapihalle naruun ja se makoilee siellä tarkkaillen ympäristöään. Tänään olikin tarkkailtavaa: orava!


Juteltiin vähän yhden naapurin kanssa, vaikutti oikein mukavalta. Hän kertoi aikoneensa asua tuolla ehkä pari viikkoa, mutta jäikin sitten hiukan pidemmäksi aikaa - heillä tulee juuri viisitoista vuotta täyteen. Yhtiössä on lähinnä vanhempia ihmisiä, ei lapsia, mutta kai sukupolven on jossain vaiheessa pakko vaihtua. Tämä lähin naapurini ainakin vaikutti tykkäävän lapsista ja sanoi että lapsien ääntä on mukava kuulla.



Pikkumaalarikin pääsi telan varteen ja rullaili makuuhuoneen seinillä sitä vauhtia, että naama meni ihan pilkulliseksi. Huolehtiva äiti haki tällä kertaa ensin pyyhkeen eikä kameraa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...