Sen seitsemän mutkaa

P-kyltti kajastaa puiden välistä! Olemme pelastuneet!

Miehen turkulainen kaveri on ollut kesähommissa täälläpäin ja hän halusi lähteä vähän luontoon. Mehän tartuttiin heti koukkuun (no, minä) ja toteutettiin toive lauantaina heti sika-aikaisin alkaneen nappuloiden jalkapalloturnauksen jälkeen (jossa edes oma lapsi ei pelannut, mutta pitäähän joukkuetta kannustaa silti).

Herkut repussa talsittiin ehkä reilun kymmenen kilometrin pituinen lenkki Seitsemisen kansallispuiston hienoissa maisemissa. Kertaakaan ei katsottu puhelimen kartasta missä ollaan. Nähtiin kuusimetsää, suota, mäntykangasta ja harjua. Päiviteltiin olematonta luonnontuntemustamme ja muisteltiin kaiholla ala-asteen ympäristöopin tunteja.

Ehkä jollakin kerralla raahataan vielä teltta mukaan ja hytistään kylmästä ja karhupelosta ummistamatta silmiämme koko yönä. Ehkä se saa vielä odottaa. Tämä reissu oli kiva ja meille sopiva!

Ja illalla tuli junnukin taas kotiin <3 Nyt saadaan pitää se taas monen monta viikkoa. Ensi viikko on vielä lomaa ja sitten alkaa koulu tiistaina.

***

The pictures are from Seitseminen National Park where I, husband and a friend went hiking a bit. We tried to recognise plants and trees but we weren't very good at that. Kid came finally home too after two weeks at grandmother's. The school is starting soon.

Vajaa kukkaisperhe

Vaasan reissun jälkeen vietettiin päivä anoppilassa. Yllättävän paljon asioita tuli hoidetuksi tällaisen sukulaisvierailupäivän aikana. Minäkin sivullisena sain ostettua uuden reseptivihkon, ja löydettiin myös ei-liian-kallis-eikä-rumakaan säilytyslaatikko takapihalle. Vakuutusyhtiössäkin ehdin käydä hoitamassa yhden jo pitkään odottaneen asian.

Tämä ihana porukka asustaa anopin jääkaapin ovessa. Vajakki-perhe tuo aina hymyn huulille, varsinkin viimeinen vauvakukka!

Illalla meille tuli hoitoon ystävien kissa siksi aikaa kun ovat purjehtimassa Ahvenanmaalla viikon verran helteisissä säissä. Katti on jo osoittautunut aika matamiksi, vaikka ensin esitti arkajalkaa.

***

My mother-in-law has these not-quite-perfect fridge magnets. I think this "family" looks hilarious.

Maannouseman rannalla

Mies on aina halunnut näyttää minulle Vaasan saaristoa ja merenrantaa, joka siirtyy joka vuosi vähän kauemmaksi kutistaen Merenkurkkua sentti sentiltä.

Tällä viikolla toteutimme suunnitelman. Ajoimme Vaasan ohi, läpi Raippaluodon ja Björkön saarien ihan tien päähän asti. Siellä on musta näkötorni "Saltkaret" ja luontopolku sekä ihana rantakahvila nimeltä Café Salteriet.

Villien tyrnipensaiden ja villin näköisten ylämaanlehmien ihastelun jälkeen söimme kahvilassa omenapiirakat vaniljakastikkeen ja merellisten näkymien kera, ja hoidinpa vielä herkkuostoksemme ruotsiksi. Onneksi myyjä ei puhunut paikallista murretta, jota ei kukaan ulkopuolinen pysty ymmärtämään.

Ilta huipentui jalkapallo-otteluun, jonka kotijoukkue VPS valitettavasti meni häviämään.

***

We visited Vaasa and the coast where the land rises a bit each year. During the ice age there was a thick heavy ice coat over the area which pressed the land down, and now it's rising up again slowly.

There were a few huge but cute Highland Cows taking care of the grass near the water. We had some delicious apple pie with vanilla sauce at a café with a nice view of the sea.

In the evening there was a football match between Vaasa and Lahti which unfortunately didn't go very well for the local team.

Musti katosi mustikkaan

Maanantaina mentiin mökille mustikkaan. Emmepä todellakaan arvanneet tulevamme sieltä takaisin vasta seuraavana päivänä, joten otimme evääksi vähän pizzaa, pari dominokeksiä ja pienen vesipullon.

Laittelin tupaa kuntoon - huomasin että pöytäliinan olisi tietysti voinut silittääkin, mutta ainakin pukuhuoneen uudet koukut mitattiin samalle korkeudelle.

Pihalla puskassa hyppeli jotain ja pelkäsin sen olevan käärme. Kaikkea muuta! Metsässä oli sankoin joukoin tällaisia söpöläisiä. Ja pienempiäkin!

Mustikoitakin oli vielä paikoin runsaasti ja saimme kipposemme täyteen.

Mutta sitten huomasimme, että toinen koira puuttuu. Ajattelimme sen lähteneen seuraamaan jotain jälkeä ja tulevan ihan pian takaisin. Sauna oli lämmin ja menimme kylpyyn ja uimaan. Koiraa ei näkynyt. Huutelimme sitä jatkuvasti ja kävimme ajelemassa mökkitietä edestakaisin, mutta ei rasahdustakaan. Miten voi koira hävitä kuin tuhka tuuleen? Laitoin lähellä asuvalle tädilleni viestin kadonneesta koirasta. Kello oli sen verran paljon ettei häneltä tullut vastausta.

Päivystimme koko yön vuorotellen ikkunassa odottaen karkulaista. Saimme nukuttua ehkä kolme tuntia.

Missä koira luuhaa?

  Aamulla lähdin ajamaan tunnin matkaa kotiin, koska piti saada aamupalaa ja tehtyä kissojen ja hiirten illalla väliin jääneet hoidot, ja ajattelimme yhdistää nuo kaksi. Mies jäi odottelemaan koiraa.

Kotona huomasin että puhelimeen oli soitettu. Ja huomasin sen olevan hiljaisella. Soitin miehelle ja sain kuulla, että koira oli tuotu takaisin. Se oli lähtenyt illalla seuraamaan jotain toisia marjastajia häntä heiluen ja he olivat ottaneet sen kiinni. Yöpaikaksi se oli saanut leikkimökin ja aamulla tarjoiltiin vielä ruokaakin. Koiran omistaja oli selvinnyt, koska tätini on talon keskeisen paikan takia kuulemma koiranetsijöiden kyttääjä ja koiramme kiinni ottajat olivat seudun irtokoirien pyydystäjiä.

Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta jatkossa kyllä koirien kaulapantaan ilmestyy puhelinnumero.

Sattuman kauppaa

Masentavan päivän päätteeksi mietin katsoisinko televisiosta sunnuntai-illan sarjat NDA - Salassapitosopimus sekä Silta vai jotain muuta. Mies on kaverinsa kanssa ulkona ja päätin sitten säästää sarjat hänen kanssa katsottavaksi, kun olemme yhdessä niitä aiemminkin seuranneet.

Telkkua tulee katsottua tosi vähän nykyään ja tuntui vaikealta asettua sen ääreen, mutta valinta osui sitten komediaan nimeltä Whatever Works. Ajattelin, että hassu filmi voisi vähän piristää.

Woody Allenin elokuvassa äreän fyysikkonero Borisin asuntoon ja elämään ujuttautuu naiivi ja yksinkertainen maalaistyttö Melody etelästä. Nero halveksuu ihmiskuntaa ja paasaa jatkuvasti ajatuksiaan jo vähän kyllästyneille kavereilleen. Kotoa karanneen, asuntoa vailla olevan tyttösen päästämisellä kahdeksi minuutiksi sisälle asuntoon on loppujen lopuksi aikamoinen vaikutus monen ihmisen elämään. En kerro enempää, jos on vielä elokuva näkemättä.

Sain pari päivää sitten loppuun Karin Fossumin kirjan Brott, joka käsittelee sattumalta vähän samaa aihetta. Pääosassa on yksin viihtyvä tahdoton tossukka, taidegalleriassa työskentelevä Alvar. Hän haluaa ajatella itseään hyvänä ihmisenä, ja kun galleriaan tulee huumeita käyttävä suorasukainen nuori tyttö, joka pyytää kupin kahvia, hän suostuu. Ei ehkä olisi pitänyt... mutten halua tästäkään kertoa paljastuksia.

***

Happened to bump into a film and a book both of which had the same theme: letting a stranger come into your life and transform it.